Ateljee TikinTaika

TikinTaika on perustettu 2014 . Kevytyrittänä aloitin ompelutyöt, toisen työn ohessa. Heti pääsin sukeltamaan kisa-asujen ihmeellisen maailmaan muodostelmaluistelun kautta. Syksyllä 2018 ​siirryin päätoimiseksi yrittäjäksi. Olen 80-luvun lapsia, perheellinen yrittäjä. Tutkintoina löytyy Vaatetusalan artesaanin ja kaavoittaja kisällin paperit.

Olen itse suunnitellut ja kaavoittanut tuotteet, ellei muuta mainita . Ompelen itse osan tuotteista ja ompeluissa auttaa myös muutama Oululainen yrittäjä. Pyrinkin hankinnoissa suosimaan Suomalaisia yrityksiä.

Pääpaino ompeluissa on  tilaustyöt, kisa-asut, esiintymisasut, treenivaatteet ja asusteet.

Pikkuhiljaa laajennetaan verkkokaupan myötä valikoimaa kaikkien saataville. Kisa-asuja, esiintymisasuja, treenivaatteita, asusteita ja muita monenlaisia ompeluksia. Myös kisapukukankaita on tarkoitus lisäillä valikoimaan.

Työhuoneeni sijaitsee Tuirassa (Oulu), Valtatie 21 ja on avoinna sopimuksen mukaan.

Yrittäjä-Omistaja Saara Kauppila